Onnellisuus

                       
Niin, kuin Suvi Teräsniska laulaa "vaikeinta on olla vaikka onnellinen vaan" ja Jenni Vartiainen "eikä kaikki oo hyvin koskaan ihan täysin". Miusta nää lauseet kuvastaa ihan törkeen hyvin tätä aihetta.
Pohdiskelin yksi yö onnellisuutta. Mitä se on? Miltä se tuntuu? Voiko useampi tunne olla onnellisuutta? Onko se jatkuvaa vai hetken kestävä tunne.

Sitten rupesinkin pohtimaan milloin muistan olleeni onnellinen.. Muisto esim siitä, kun lapsena olin kalassa isän kanssa, lämmin kesäinen tuuli puhalsi kasvoille ja veden liplatus osui veneeseen ja se jännitys tuleeko tällä heitolla kalaa. Silloin taisin olla onnellinen.  Mutta, hauskinta tässä on, että sitä ei siinä hetkessä ajattele, että olempas nyt onnellinen, vaan ne ajatukset tulee jälkeenpäin. Miksi hetkessä eläminen on niin vaikeaa? Lapsena sen vielä taitaa, mutta aikuisena ei enää niinkään. Kun oikein rupeaa miettimään on elämään mahtunut monta onnellista hetkeä, mutta olisimpa siinä tilanteessa ihan oikeasti nauttinut niistä vielä enemmän.

 Joskus myös koko ajatus onnellisuudesta ärsyttää, kun on joku tärkeä hetki tai asia josta pitäisi olla onnellinen ja sitten se ei tunnukkaan miltään... Olet vaikka odottanut jotain asiaa tapahtuneeksi ja kun se tapahtuu ja sun pitäis iloita ei se siltä enää tunnukaan.. Joskus on pitänyt oikein pinnistellä ja sanoa aivoille, että haloo mun pitäis olla nyt onnellinen, koska kaikki asiat on hyvin miksi en tunne mitään! Joskus taas sitä onnellisuuden tunnetta pukkaa vaikka, ei olisikaan niin sen hetki.

Onnellisuus toisen ihmisen puolesta. Suomalaisethan ovat tunnetusti hiukan kateellista porukkaa jos naapurilla on hienompi mersu täytyy niiden olla onnellisempia. Tai jos jollain on rahaa/omaisuuttaa enemmän niiden täytyy olla onnellisempia. Nykyään somessa ihmiset tuo vain iloiset ja onnelliset asiat esille, kuin myös allekirjoittanutkin. Tämäkin luo joskus vähän painetta, kun miettii et ei vitsi tolla ihmisellä menee aina niin hyvin ja se näyttääkin aina niin hyvältä. Mutta, eihän se niin vain mene.. siis, että elämä olisi kokoajan tasaista onnellisuutta (siihen toki pyritään;), vaan kyllä jokaisella ihmisellä on ne omat vuoristoratansa olkoon pankkitilillä miten paljon rahaa tahansa. Miusta oli ihana lukea joku kirjoitus, jossa joku arvosteli nykyäitien koteja miten likaista ja sotkuista niissä on ja, kuin ennen vanhaan vaikka oli kuinka monta lasta, mutta koti kiilti ja pysyi siistinä ja pullat tuoksui. Niin kummassakohan elelee onnellisempi perhe se jossa äiti jättää puolet kotihommista tekemättä, jotta voi leikkiä pienten lastensa kanssa vai kotiäiti joka kiinnittää vaan ulkoiseen asiaan eli siisteyteen huomiota, muttei ehdi sen takia antaa sitä huomiota lapsilleen. Voi olla sotkuinen koti, mutta siellä voi asua onnellinen perhe<3

Kadehdin välillä ihmisiä ketkä osaavat elää hetkessä ja ovat onnellisia siinä. Itsestäni välillä tuntuu, että kaikki on liikaa suorittamista, kun teen tuon tai saan tämän valmiiksi voin olla onnellinen, mutta niitä asioita ei voi nauttia, koska koko ajan tulee lisää asioita.
Lapsen myötä olen oppinut iloitsemaan pienistäkin asioista, kuulostaa todella kliseeltä, mutta totta. Se, että pääsee kuumaan suihkuun tai saa nukuttua yön hyvin vain 2 herätyksellä tekee onnelliseksi. Myöskin lapsen ilo ja onnellisuus tarttuu. Olen ensimmäisiä kertoja ihan oikeasti itkenyt onnesta vasta saatuani lapsen ( joo voi johtua hormooneistakin), mutta olen välillä ihan spontaanisti purskahtanut itkuun, katsoessani lastani, koska olen ollut niin pirun onnellinen.

Mietin alussa onnellisuutta tunteena. Niin erikoiselta, kuin se kuulostaakin olen ollut joskus, myös surullisena onnellinen. Tietty melankolisuuden tunne on niin vahva, että siitä tunteesta jopa nauttii.. siitäkin, että saa yksin itkeä niin kovaa ja surra jotain menetettyä asiaa. Sen jälkeen on joten kevyempi olo ja onnellisempi.

Joskus päätin, että yritän jokaisena aamuna olla iloinen ja positiivinen, kun sitähän toitotetaan jokaisessa paikassa, että siihen omaan mieleen voi vaikuttaa yrittämällä olla positiivinen ja nähdä kaikessa hyvää. Mutta, kun se ei sitten onnistu millään vaikka, kuinka päätän, että tänään olen onnellinen.. Se positiivisuus loppuu siihen paikkaan, kun asiat ei mene suunnitelman, mukaan.. aloitetaan vaikka siitä, että aamulla kahvi on loppu tai, kun lähdet töihin ja auto ei käynnistykään.. Mitä positiivista siinä on?! Olenkin luovuttanut, koska huomaan, että onnellisuus ei ainakaan minun ruumiissani oleva pysyvä tunne, vaan se vierailee aika-ajoin mitä ihmeellisimpänä ajankohtana tai hetkenä. Saatan olla pahalla tuulella ja hetken päästä jo hymäilen, kun olen niin onnellinen..